sunnuntai 21. marraskuuta 2010

38. DT - StempelTräume #58

Moikkamoi!
Heti alkuun kerron huonot uutiset. Meillä ei ole nettiä!!! Siis voihan että. Laitoimme liittymän vaihtoon ja parisen viikkoa piti mennä, kun uusi avautuisi. Noh, entinen liittymä sulkeutui heti päättymispäivänä, mutta uusi ei lähtenytkään pelittämään, niin kuin piti. Tarkastajakin kävi katsomassa, että missä mättää, mutta kun ei toimi, niin ei toimi. Noh, ei auttanut muu, kun uudenlaista lähteä kalastelemaan ja mies oli sitten uuden hommannut, jonka saamme sitten 3-4 viikon päästä. Että onpahan tämä nyt sitten!!!! Ja juuri NYT olisi sellainen tarve netille, ettei ole ennen ollut. Kaikki kirjalliset työt pitäisi sen avulla tehdä ja tietysti olisi kiva jokunen postaus tänne bloginkin puolelle välillä heittää ja käydä katsastamassa teidän tuotoksianne, mutta nyt on sitten tällä saralla vielä entistäkin hiljaisempaa... Jos jostain satun koneen bongaamaan, niin aivan varmasti netissä piipahdan, vaikka ihan pikaiseenkin. Nytkin olen evakossa appivanhempien luona, että saan edes muutaman ajastetun postauksen tehdyksi. Eli joitain ajastuksia saan laitettua tänne, jos ne sitten ajallaan toimisivat...
No, mutta sunnuntaiseen tapaan StempelTräume julkaisee uuden viikon kestävän haasteensa ja tämän kertainen aiheemme on Distressing. En ole ollenkaan varma olenko ymmärtänyt koko haasteen aihetta oikein (???), mutta tällaisen kortin haasteeseen tein:

Whiff of Joyn suloinen joulukuva. Tätä leimasinta olin jo kerran myymässä, mutta onneksi se jäi sitten kuitenkin myymättä. Tämä S.E.I:n ihanainen Christmas Mint -paperi sopii mielestäni todella kivasti kuvan taustalle. muut käyttämäni paperit ovat Tildaa. Tällaista haastetta tällä kertaa. Tulehan mukaan :)

Hello everyone!

What a great day to start the new challenge of StempelTräume. Our theme this week is Distressing. I'm not quite sure of the meaning but this is my point of view. This lovely image is from Whiff of Joy. Also Whiff of Joy has the Guest Design call and I am entering this card into that.

6 kommenttia:

Merkkari kirjoitti...

No onpas suloinen leimakuva, tosi hyvin sopii paperit kuvan kanssa yhteen :)

Anonyymi kirjoitti...

Such an adorable card Sande. Love the papers you've used and the sweet image also.
Have nice day.

Hugs Jannie.

meiju151 kirjoitti...

Hyvin sopii paperit yhteen leimakuvan kanssa. Kauniisti olet väritellyt leimakuvankin.

Maaret kirjoitti...

Näinhän se on, silloin kun eniten nettiyhteyttä tarvitsee, se ei toimi :(
Korttisi on raikas ja todella kiva kokonaisuus:)

Kirsi kirjoitti...

Todella ihana kortti taas sinulta Sande. Ja tsemppiä sen uuden liittymän kanssa koita malttaa kyllä se vielä rulaa :D

Katharina Frei kirjoitti...

A great card. Love your colouration.
Katharina