keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Kahteen tutkintoon valmistuneelle
Valmistuneelle, joka valmistui kahteen tutkintoon, tein tilaustyönä kortin jo toukokuussa :) Tässä vasta postaus siitä. Tuli todella erilainen.
Toinen tutkinto oli joku puuseppä tai joku sinnepäin, niin eikös nuo puunpalat hyvin sovi siihen kohtaan :)
Päivän jatkoja!
Tunnisteet:
Tilatut kortit,
Valmistuneelle,
Ylioppilaskortti
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Häihin pöytäkoriste
Sain tehtäväkseni tehdä häihin pöytäkoristeen. Värinä oli pinkki, sillä morsian rakastaa pinkkiä yli kaiken. Koristeen piti kuitenkin olla aika yksinkertainen, mutta kuitenkin häihin sopiva. No tällainen tästä sitten tuli. Tilaaja oli tyytyväinen ja minä myös :)
Oksa on pähkinäpuunoksa ja olen siihen liimannut höyheniä, paperiruusuja, paperilehtiä, helminauhaa, helmiä. En muista mistä nuo kaksi sydäntä olen ostanut, mutta ne ovat olleet jemmassa pitkään. Nyt niillekin tuli käyttöä :) Sydänten ympärille kiedoin ruusuista rautalankaa, jossa oli helmet ja ruusut valmiina ja liimailin sitten vielä lisää paperiruusuja muutamia.
Hieman vaikea kuvattava, mutta ainakin osissa mahtui :)
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Fitztown DT - Anything goes
Tänään starttailee myös Fitztownin uusi haaste aiheella "KAIKKI KÄY". Yleensä on pitänyt ottaa osaa pelkästään Fitztownin kuvilla, mutta nyt käy ihan minkä valmistajan kuvat tahansa, joten TULE ihmeessä ottamaan osaa!! Otsikon mukaan siis KAIKKI KÄY! :)
Itse käytin Morgan Fitzsimonsin upeaa lapsikeijukuvaa ja väritin sen copiceilla.Kuva on niiiin kaunis!!! Tämän kuvan kanssa samassa tilauksessa tulee myös 3 muuta keijulasta.
Seuraavat koristeet löytyvät Nauhataivaasta: Valkoinen kulmakoriste, violetti saumanauha (käytetty rusetissa), valkoinen helminauha, violetti ruusunauha (ilman helmiä), valkoinen ruusu sekä rusetin keskellä oleva ympyräkoriste (helmen olen liimannut siihen itse).
* Brown Sugar - Anything goes
* Alphabet challenge - L for Lace
* Hobby Cutz - Summer
* Creative corner - Sparkle
* Creative Fingers - Anything goes
* Sister Act - Anything goes
* Stampin' for the Weekend - Sparkle and Bling
Whoopsi Daisy DT - Use at least 2 die cuts
Uusi viikko ja maanantain haaste Whoopsi Daisylla starttailee. Aiheena on "Käytä ainakin 2 stanssattua kuviota". Eikö olekin ihana tuo kuusta koristeleva Daisy-tyttönen? Aivan super suloinen ja se löytyykin Whoopsi Daisyn jouluiselta CD:ltä, joka valmistui viime jouluksi. Kuva väritetty copicein. Tuo lahjapaketti taitaa olla Finnstamperin leimasin. Korttia kiertävä pitsi on rusettipitsi ja Nauhataivaasta se.
* Color Me Creative - Anything goes
* Hiding in My Craft Room - Freestyle
* Sweet Stampin - Christmas in July
* A Day for Daisies - Use Die cut
* Brown Sugar - Anything goes
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Lasten taidetta
NELLA 5v.
NESSA 4v.
Aurinkoista lauantaita!Vihdoinkin täälläkin suunnalla aurinko pilkistää. Tehdään lähtöä puistoon lasten kanssa, mutta sitä ennen laitan tyttöjen tekemät kortit esille :) Minä tein pari korttia Saturated Canaryn digikuvista ja ne kuvat nähtyään tytöt ihastuivat ikihyviksi ja halusivat tehdä itse myös SC:n kuvista kortit. Lupasin laittaa näytille, kun niistä tuli niiiin hienot!! :)
Sun is finally shining and we are going to go out to park with children. First I promised them to show the cards they were making last night. I made couple of cards by using the images from Saturated Cananary (last post and one before) and when my daughters saw them they fell in love with those images :) So here are the cards from both of my daughters - I think both cards are gorgeous!! Nella is 5yr and Nessa 4yr.
The both cards are entering:
* Saturated Canary - Glamour and Glitz
Tunnisteet:
Nella,
Nessa,
Saturated Canary,
Tyttöjen kortit
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Keijukortti valmistuneelle
Mukavaa perjaintaita!
Jälleen sataa eli ei oikein ulos kehtaa mennä. Siivouspäivä onkin hyvä pitää sateisena perjantaina :)
Tämän keijukortin tein jo toukokuussa valmistuneelle, mutta postaus on jäänyt.
Ihana oli pitkästä aikaa 3D-kuva väsätä ja värit ovat kortissa mieleeni.
Ruusu- ja nappikoriste sekä rusettiin käytetty saumanauha ovat Nauhataivaasta.
Kukkaset I am Roses sekä Wild Orchid Crafts; kulmakoristeetkin taitavatolla sieltä.
* Charisma Cardz - Girly
* DL.Art - Summer
* Happy Campers - Bling
* Inky Impressions - Summer
* Scrapper's Delights - Summer colors
* Artistic Inspirations - Pastel colors
* C is for Challenge - Summer
* Cratf-Dee BowZ - Handmade bow
* Created with love - Anything goes
torstai 18. heinäkuuta 2013
Kesän tunnelmia kimalteiden kera/Summer feelings with sparkle
Ihanan ihana haaste on menossa It's all about the Vintage and Beutyssa: Kesän tunnelmia kimalteiden kera. Mitä kaikkea siihen aiheeseen keksiikään - vaikka mitä! Meillä on uusi IHANA sponsori Saturated Canary, ja voittaja saa palkinnoksi kaksi valinnaista digikuvaa sponsoriltamme. Sitä kannattaa lähteä tavoittelemaan, joten tulehan ottamaan osaa ja käy samalla kurkkaamassa muiden DT-tyttöjen kortit.
Korttini kuva on siis Saturated Canaryn"Bubbles" ja väritykset copiceilla. Nauhat ovat Nauhataivaasta, muut koristeet jostain muualta :)
A fabulou challenge has started today at It's all about the Vintage and Beuty with the theme: Summer feelings with sparkle. That is so easy theme and you can create anything you can imaging. We have GORGEOUS new sponsor Saturated Canary and the winner will win 2 digital images by her own choice. That is something so please, come to join our challenge. Go to check out the rest DT card on challenge blog.
This beauty on my card is one of the fabulous image of Saturated Canary and called "Bubbles". I have colored her with my copics.
* Saturated Canary - Glamour and Glitz
* Crafts and Me - Anything goes
* Crafty Creations - Sparkle
* Frilly and Funkie - Summertime
* Rhedd and Rosie - Anything goes
* Whimsical Designs - Favourite colors
Tunnisteet:
DT-kortit,
It's all about the Vintage and beauty,
Saturated Canary
Whoopsi Daisy DT - Use Markers
Whoopsi Daisyn -haasteessa halutaan käytettävän Markereita.
Itse tein simppelin tagin. Käytin kuvaa kokoelmasta 394. Suloiset digikuvat löytyvät Whoopsi Daisyn myymälästä.
* Anything goes - Anything goes
* LEJ design - Anything goes
* Sweet Stamps - Anything goes
* Through the Craftroom door - Anything goes
* Tuesday Throwdown - Anything goes
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Paljon Onnea
Sateista keskiviikkoa!
Taisi kesän helteet jäädä sinne toukokuulle :( No sitähän se Suomen kesä on.
Tyttäret ovat menossa kaverin syntymäpäiville ja korttiahan siihen piti tehdä. Olen ihastunut näihin Saturated Canary -kuviin, joita olen väritellyt vasta kaksi.
Huomenna alkaa uusi haaste It's all about the Vintage and Beauty -haasteblogissa, jonne olen tehnyt SC:n kuvalla varustetun kortin :) Siitä enemmän huomenissa.
Korttiin käyttämäni matskut ovat kotoisin: Nauhataivaasta, Live and Love Craftsistä, Wild Orchid Craftsistä.
Väritykset tehty copiceilla.
* Live and Love Crafts - Tina's sketch
* Saturated Canary - Celebrations (the text on the heart says "Congratulations")
60.000 Bloginamun voittajat/Winners
Kiitokset bloginamuun osallistuneille! Minulla on noita leimakuvia niin kauhean suuri määrä, joten ajattelin arpoa osallistuneiden kesken toisen voittajan, joka voittaa pienen kasan leimakuvia.
Thank you all who entered my blog candy. I have so big bunch the stamped images so I decided to draw another winner who will win the small packed of stamped images.
Tässä tulee pääpalkinnon voittaja: / Here is the winner of my candy:
Ja tässä leimakuvien voittaja / Here is the winner of my stamped images:
ONNEA voittajille! Ottakaa yhteyttä nannakoo@suomi24.fi palkintojenne saamiseksi!
Congrats to the winners! Please, contact me at nannakoo@suomi24.fi to claim your prizes!
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Blogcandy
Tämä on pysyvä postaus 15.7.13 saakka. Nähdäksesi uudempia postauksiani ole hyvä ja rullaile alaspäin :)
This is a sticky post unti July 15th. To see my previous posts, please roll down. :)
Hei IHANAT lukijani!
On aika laittaa namunen tarjolle. 60 000 lukijan raja tulee ihan kohta täyteen, mikä on todella huikeaa. Kiitokset teille ihanat kävijät ja erityinen kiitos Teille, jotka jaksatte käynnistänne merkkiä jättää komentoimalla tuotoksiani. Se auttaa jatkamaan ja innostamaan.
Hello my LOVELY followers!
It's time to offer you a candy. I have almost reached 60 000 visits and that is the reason to celebrate by offering you this fabulous candy. I am thanking you all my lovely readers and especially Thank you to all of you who have left a comment. That gives a lot of inspiration and enthusiasm to keep going.
Namunen on täynnä ihanuuksia. Se sisältää seuraavat asiast:
* Hirrrrrmuisen kansan leimakuvia. Pääsääntöisesti Magnoliaa, mutta on muitakin, kuten Whiff of Joy, Hänglar & Stanglar, Benny Black..
* Nauhoja ja pitsejä
* Nappeja
* Priman lintuja
* Höyheniä
* Mini PomPom-palloja
* Vintage-kuvia
* Kimalleliimaa
* Joanna Sheenin leimasinpaketin
* Kulmatarroja
* Kukkia
* Silkkinpaperia
* 3 mm kaksipuoleista teippiä
* Ja sokerina pohjalla toffeeta :)
This candy is full of fabulous things. It contains:
* A BIG bunch of stamped images. Magnolia, Whiff of Joy, Benny Black etc.
* Ribbons and laces
* Buttons
* Birds from Prima
* Feathers
* Mini PomPom's
* Vintage images
* Stickless - glitterin glue
* Stamp from Joanna Sheen
* Peel of stickers
* Flowers
* A Tissue paper
* 3 mm double-sided adhesive tape
* Toffee candies
Mitä sinun tulee tehdä ollaksesi mukana arvonnassa tavoittelemassa hurrrrjan ihanaa namia :)
* Olet lukijani tai tulet sellaiseksi
* Laitat kuvan namustani blogisi sivupalkkiin tai teet oman postauksen aiheesta. Jos teet postauksen, niin linkitä se postaus tähän namuun.
* Linkität kuvasi tähän namuun
* Jätä nimesi InLinkziin.
What do you have to do to be in the chance to win this fab candy:
* Be my follower of become one.
* Put this photo of my candy to your own blog
* Link your photo to this post
* Leave your name to InLinkz
Osallistumisaikaa on voimassa 15.7.2013 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan Random.orgilla.
Onnea kaikille!
You have time to enter until July 15th and the winner will be selected by Random.org.
Goog luck to everyone!
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Mustavalkoinen
Mustavalkoinen on aiheena meneillään olevassa It's all about the Vintage and Beauty -haastessa. Nauhataivas ja Crafty Sentiments sponsoroivat haastettamme. Pienen laatikon tuunailin Nauhataivaan nauhalla, pitsillä ja ruusukoristeilla. Paperi on jotain vanhaa.
Tulehan ottamaan osaa haasteeseemme!
Tunnisteet:
DT-kortit,
It's all about the Vintage and beauty,
lahjarasiat,
tuunaus,
Vintage
torstai 11. heinäkuuta 2013
Nauhataivaan heinäkuun työ
Nauhataivaan Heinäkuun värinä on VIOLETTI. En oikein väristä ole piitannut aiemmin, mutta tämän kortin tehdessäni aloinkin katsella väriä eri tavalla ja nyt kaikista ostopaikoista katselen vain violetin värisiä juttuja :) DT-paketista olen käyttänyt seuraavat tuotteet: Valkoinen pitsi, valkoinen ja violetti saumanauha, violetti ruusunauha, kulmakoriste + 3 valkoista ruusukoristetta sen päällä.
Nauhataivaan blogista löytyy muiden tyttöjen upeat tuotokset heinäkuulle. Tiimiimme on muuten haussa tuunaava henkilö. Jos tykkäät tuunailla tavaroita ym. niin otahan yhteyttä Kirsiin. Sähköpostiosoite löytyy Nauhataivaan blogista.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
The Emerald Fairies DT - resepti
Sateista keskiviikkoa!
A and T digital designs -haaste lähti tänään käyntiin uudella aiheella:
Resepti: Nyöri, pitsi, kukkaset.
Kortissani käyttämä keijuliini on nimeltään Ebony ja värityksen hän saanut copiceista.
Livenä kortti näytti kivalta, mutta nyt kuvassa hieman paljaalta, aivan kuin jotain puuttuisi, eikö?
Kukkaset I am Roses, valkoinen pitsi Ribbon Girl, violetti pitsi saatu, upea helminauha Nauhataivas, tähdet varmaankin Live and Love Crafts.
Mukavaa päivää kaikille, sateesta huolimatta :)
* Can You digi it - Summer smiles
* Oldie but a goodie - In the garden (my old stuff is the twine and the violet lace)
* Paperminutes - Anything goes
* Party time Tuesday - Use an image with wings
* The Crafter's cafe - Anything goes
* Allsorts - Favourite things (mine are pink, flowers, stickless, lace, fairy image)
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Keijun kimallusta
Sininen keijukortti tiistai-iltaan. Kuva on Fitztownin ja värittelin copiceilla.
Kukkaset tilattu I am Rosesilta, Pitsi Nauhataivaasta.
Hyvin onnistui kuvan otto, kun kimaltelee kivasti keijun mekko ja siivet :)
A Blue fairy card on Tuesday night. The image can be found at Fitztown and I have colored her with my copics. The flowers are from I am Roses and the lace from Nauhataivas. I've got a nice photo 'cause the dress and the wings are glittering so lovely.
* Artistic Inspirations - Bling
* Crafty Bloggers Network - Metal
* The Cutie Pie - Cute and cuddly
* Digi Makeover - Anything goes (use digi)
* Lexi's Creations - For a friend
* Love to Scrap - Anything goes
* Make it Monday - Always anything goes
* Artistic Inspirations - Bling
* Crafty Bloggers Network - Metal
* The Cutie Pie - Cute and cuddly
* Digi Makeover - Anything goes (use digi)
* Lexi's Creations - For a friend
* Love to Scrap - Anything goes
* Make it Monday - Always anything goes
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Fitztown DT - a Sketch
Mukavaa maanantaita!
Fitztownin neljäs haaste starttailee tänään luonnosaiheella. Kiva ja helppo luonnos, josta voi tehdä niin monia eri versioita.
Fitztownin neljäs haaste starttailee tänään luonnosaiheella. Kiva ja helppo luonnos, josta voi tehdä niin monia eri versioita.
Hi everyone!
Today starts a 4rd challenge at Fitztownin with a lovely sketch. So easy and fun sketch where you can make anything.
Kisulikuva löytyy Fitztownin kokoelmasta ja on valmiiksi väritetty.
Using an image (precolored) from Fitztown.
* One Stop Craft - Anything goes
* Challenges 4 Everybody - Always anything goes
* Great Impressions - Anything goes
* That Craft place - Ribbon and/or lace - I have used lace
* 365 cards - In 15 min.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Ylioppilaskortti #2
Tämä on jäänyt näköjään postaamatta ylioppilaskorttien tekoaikaan :) Aika yksinkertainen toteutus.
Viikonloppuna on synttärijuhlat tiedossa - nuorimmainen täyttää 4 vuotta :)
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Whoopsi Daisy DT - Girly
Whoopsi Daisyn -haasteessa aiheena on kaikki tyttömäinen. Minun suloinen tyttöni on Whoopsi Daisyn digikuvista kokoelmasta 450. Värittelin kuvan jälleen copiceilla ja korttiin olen käyttänyt kaikkea ylimääräiseksi jäänyttä. Valkoinen pitsi, kultainen kukkanauha ja keltasten kukkasten alla oleva valkoinen saumanauha ovat Nauhataivaasta.
* Inky Chicks - Anything goes
* ABC challenges - Anything goes
* Artistic inspirations - Anything goes
* C...is for challenge - Flowers
* Created with love - For the girls
* Lady Anne's challenge - Monochrome
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)